”Pitkän vertailun ja pohdinnan jälkeen valitsin lomahuoneistoksi Picasso Gardenin. Lomamme oli hyvin onnistunut ja järjestelyt varaamisesta sekä maksamisesta alkaen toimi juuri kuten pitikin. Mielestäni hyvä sijainti mahdollisti vaivattomasti eri palveluitten käytön. Asunnosta löysimme kaikki mitä tarvitsimme enkä keksi mitään mikä olisi jäänyt puuttumaan. Terassi oli kiva paikka viettää aikaa ja aurinko paistoi siihen lähes koko päivän. Jos olen tulossa uudelleen Fuengirolan suuntaan, voisin ehdottomasti palata tänne”.

-Kari Soimula, marraskuu 2017


”Etsin netistä loma-asuntoa Fuengirolasta ja löysin Otalomaa.com -sivuston. Sain nettisivujen esittelyjen pohjalta hyvän, todenmukaisen käsityksen asunnosta ja kuvia oli mielestäni riittävästi. Olen hyvin tyytyväinen saamaani palveluun. Huoneet olivat siistissä ja kauniissa kunnossa sekä erinomaisesti varusteltu. Vietimme paljon aikaa viihtyisällä terassilla, ja oli hienoa että siellä oli mahdollisuus myös grillata. Kahdelle hengelle kaikinpuolin toimiva asunto ja voisin ehdottomasti tulla uudestaankin, vaikka pidemmäksi aikaa! Harmi että nämä ovat vähän liian suosittuja ja siksi usein varattuja”.

-Ritva Heikkilä, lokakuu 2017


Olimme tässä asunnossa 7.-23.6.2017. Ihana asunto hyvällä paikalla. Siisti ja puhdas, tosi kivat astiat sekä Maaritin palveluasenne muy bien! Suosittelemme vahvasti! Ja tuo hinta-laatu aivan mieletön!

Kirsi Kangasjärvi ( Facebook 14.7.2017)


”Aiempiin lomahuoneisto -kokemuksiimme verrattuna tämä asunto oli aivan toista luokkaa. Yllätyimme positiivisesti! Matkaa varatessa asetimme toiveet ja odotukset korkealle. Netin kuvissa kaikki näytti kyllä todella hyvältä, mutta omin silmin paikanpäällä vielä paremmalta. Asunnon varustelu oli hyvin kattava, emme jääneet kaipaamaan mitään. Olimme hyvin tyytyväisiä sijaintiin, ei kovimmassa hulinassa mutta kuitenkin pienessä hetkessä pääsi jo rantakadulle. Kaikki toimi mitä oli sovittu ja luvattu. Osaan kritisoida kun on aihetta, mutta nyt ei löydy mitään moitittavaa. Käytämme palvelua takuulla uudelleen ja varmasti jo pian. Täydet pisteet!
-Matti ja Pirjo Rautiainen, 4.7.2017


”Lomamme sujui aivan loistavasti alusta loppuun. Järjestelyt hoituivat niinkuin piti ja asunnon hinta-laatusuhde oli mielestäni todella hyvin kohdillaan. Pidin siitä että myös yksityiskohdat oli mietitty tarkkaan ja viimeistelty huolella, esimerkkinä kunnon viini- sekä shampanjalasit. Huoneet olivat siistejä ja ilmastointi toimi hyvin. Kelitkin suosivat; Kahden ja puolen viikon aikana näkyi yksi pilvi. Saavuimme juhannukseksi takaisin Suomeen ja mieli tekisi jo lähteä uudelleen. Voisin siis helposti kuvitella palaavani samaan kohteeseen ja voipi olla että ensi kesänä niin tapahtuukin. Suosittelen palvelua kaikinpuolin.”
-Mika Jalonen, 7.7.2017


”Löysimme Otalomaa.com -sivuston netissä surffaillessamme ja se vaikutti luotettavalta. Kohteessa meidät otti vastaan erittäin asiallinen ja palvelualtis henkilö. Asunto oli hyvällä maulla laitettu ja hienosti sisustettu. Sanoisin että vielä parempi kuin kuvissa. Erityisesti terassi teki vaikutuksen. Asuntoon nähden hinta oli minusta kohtuullinen ja sähkölaskukin alle kympin. Palvelut löytyivät läheltä, mutta innostuimme kiertämään alueen nähtävyyksiä myös vähän pidemmän matkan säteellä. Esimerkiksi Almeriassa oli upea villin lännen kylä jossa oli vaikka mitä nähtävää ja ohjelmaa.

-Marja-Liisa, 7.7.2017


Palaa TÄSTÄ asunnon Picasso Garden kotisivuille