Your search results

Claros Penthouse, esteettömyyttä Espanjassa

Posted by Pekka Ketonen on 26/10/2016
| 0

 

MAHDOLLISIMMAN  ESTEETÖNTÄ  LOMAA ESPANJASSA !

Ympäristön esteettömyys: 

Funegirolan keskusta sekä Los Bolichesin alue on erityisesti talviaikaan yksi manner Euroopan lämpimimmistä seuduista. Samalla se on  Välimeren alueen  tasaisin ja esteettömin lomakaupunki liikkua jalan, rollaattorilla, pyörätuolilla tai vaikkapa paikallisjunalla.

Fuengirolan kaupunki on oivaltanut tämän vahvuuden hyvin  ja panostanut itse viime vuosina paljon  myös esim. rantojen, katukivetysten ja portaiden poistamiseen tai luiskaamiseen.  Edellä mainitut seikat tuovat  kaupunkiin ympäri vuoden lomailevia ikäihmisiä sekä pyörätuolin käyttäjiä kaikkialta maailmasta joten rollaattori, pyörätuoli tai ”sähkömopo” ei millään muotoa herätä ihmettelyä tai muuta kummeksuntaa.

Espanjalaiseen kulttuuriin kuuluu luontaisesti myös kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan. Monet nuoretkin tervehtivät, avaavat kohteliaasti ovia ja portteja yms. täysin pyyteetömästi. Tämäkin on omalla tavallaan mitä upeinta esteettömyyttä :))

Asunnon lähipuisto. Claros Penthousen talo  näkyy taustalla

Malagan lentokentältä on Fuengirolaan vajaan puolen tunnin ajomatka. Invataksien saatavuus on kohentunut merkittävästi ja moderni paikallinen junayhteys Malagan, lentoaseman ja Fuengirolan välillä toimii myös hienosti. Valtaosa Malagan ja Fuengirolan välisistä juna-asemista on jo muutettu esteettömiksi.

Fuengirolan kaupungissa sekä lähialueilla asuu tuhansia suomalaisia.  Nämä ja iso määrä muita lomaa viettäviä suomalaisia ovat luoneet myös ympärivuotiset markkinat suomenkielisille palveluille joten hyvät lääkäri, hoiva, hieronta, tulkki, apteekki, optikko, kauppa, ravintola yms. palvelut ovat käden ulottuvilla. Suomalaisten matkapuhelinliittymien käyttö Espanjassa on  jo liki saman hintaista kuin kotimaassa ja myös hyvät internetyhteydet ja miksei myös Suomi-TV   ovat lisänneet  matkustussuosiota alueelle  ja ne antavat myös mukavan ”turvaverkoston” lomailun ajaksi. Yleiseltä turvallisuustilanteeltaan Espanja on tällä hetkellä myös yksi vakaimpia paikkoja Euroopassa .

TAVOITTEENA MAHDOLLISIMMAN MONILLE SOPIVA UPEA LOMA-HUONEISTO

Espanjalainen rakennuslainsäädäntö on etenkin takavuosina  laiminlyönyt  esteettömyyden vaatimukset lähes täydellisesti myös  kerrostaloissa.  On käytännössä aivan mahdotonta  löytää valmista asuntoa jossa esim. kylpyhuoneen ja  hissin mitoitus riittäisi suomalaisten suositusten mukaisiin mittoihin tai pyörähdysympyrään, keittiön mitoituksesta puhumattakaan.  Tämän päivän uudisrakennuksissa Espanjan kansalliset rakennusmääräykset huomioivat jo asiat hivenen paremmin mutta

Liukuovi invakylpyhuoneessa

Kph varustettuna liukuovella

edelleen ollaan todella kaukana esim. Invalidiliiton suosituksista.

Vanhoihin taloihin mahdollisimman esteetöntä asuntoa remontoidessa ei olemassa oleviin hisseihin, käytävä leveyksiin yms. ei voida puuttua. Tällöin on tyydyttävä huoneiston sisäpuolisiin muutostöihin ja niissäkin rajoitteena on luonnollisesti mm. kantavat seinät, viemärilinjojen sijainnit ja ovi-ja ikkunapaikat jne.

Fuengirolan  Los Bolichesissa sijaitseva loma- asunto  Claros Penthouse on vuonna 2016 täydellisesti saneerattu.
Hankkeen suunnittelussa tavoitteena on ollut se, että asunnon tulee olla kodikas, viihtyisästi sisustettu ja sen tulee palvella niin ns. tavanomaisia käyttäjäryhmiä kuten perheitä ja pariskuntia mutta myös ikäihmisä,
rollaattorin sekä  pyörätuolin käyttäjiä. Kyseessä ei  kuitenkaan ole esim. Invalidiliiton kriteerit täyttävä erityinen inva-asunto.

Esteettömyysvaatimukset on hyvin yksilöllisiä. Siksipä yksittäinen asunto ei voi missään tapauksessa palvella parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia käyttäjiä. Tästä huolimatta, olemme mielestämme onnistuneet totetuttamaan  monelle liikunta -rajoitteiselle soveltuvan,  ihanan etelän loma-asunnon hyvällä, keskeisellä paikalla Fuengirolan Los Bolichesissa.

Lue esteettömän matkailun asiantuntija Sanna Kalmarin  Palmuasemalle kirjoittama juttu Claros Penthouse asunnosta. Aukeaa TÄSTÄ

 

Taloyhtiön pihaportti

Kylpyhuoneessa on kiinteitä tukikahvoja

Keittiön lieden sekä lavuaarin alle on huomioitu tila rollaattorin etupyörille tai pyörätuolille.   Liesi ympärillä olevine tasoineen on tavanomaista korkeutta matalammalla.img_20160901_141735522  Keittiön ruokapöytä samoin kuin terassikalusteiden ruokapöytä mahdollistavat  pyörätuolien käytön. Uunin, astianpesukoneen ja samoin kuin useiden pistorasioiden  käyttö onnistuu myös pyörätuolissa istuen.

Asunnon yksi makuuhuoneista sijaitsee mukavasti erillään. Sinne on terassilta erillinen kulku. Se saunaosaston yhteydessä omalla suikulla kaapistolla jne. muodostaen melkeinpä oman ”yksiön”.  Tämä ratkaisu on varmasti käytännöllinen ratkaisu monien isovanhempien, teini-ikäisten tai henkilökohtaisen avustajan kannalta.

Kynnyksettömissä kylpyhuoneissa on suihkutuolit, kiinteitä tukikahvoja seinissä sekä kiinteiden suikutankojen lisäksi käsisuihkut. Wc istuimen varusteisiin kuuluu irroitettava koroke-osa ( tukeva malli!). Pesuallas  ja sivupöytä on asennettu ilman jalkoja jolloin pyörätuolin kääntöympyrä on saatu mahdollisimman suureksi

Sauna Espanjassa

Saunan toimivuutta on pyritty parantamaan mm. alas lämpöä antavalla ”tornimaisella” kiukaalla sekä lisätukikahvoin

Saunan mitoitus on monelle pyörätuolin käyttäjälle liian haasteellinen. Pyörätuolin käyttäjän lauteille nousua on pyritty kuitenkin helpottamaan mm. kahdelle eri korkeudelle asennettujen seinäkaiteiden avulla joten  ainakin käsivoimiltaan ”vanttera” pääsee nauttimaan saunan löylyistä:)

WC.n taittettava tuki + bide suihku

Asunnon lähipuisto, talo näkyy taustalla

Lisävarusteita ja palveluita:Osa erillisvarusteista kuuluu asuntomme
vakiovarusteisiin veloituksetta,  kuten  vuoteen nousutuki,  siirtymälauta
(pyörätuolista vuoteeseen) ja imukuppikahva. Tarvittaessa järjestämme myös
maksullisia apuvälineitä kuten esim. suihkupyörätuolin, suihkutuolin,
wc-allaskorokkeen, ns. rollaattorin tai/ja pyörätuolin. Tarpeen mukaan
järjestämme myös ammattilaisten tekemiä vanhuksen tai liikuntaesteisen
hoito-ja hoivapalveluita, asiointipalveluita. Hoidamme eri veloituksella
myös välisiivouksia, kaupassa käyntejä, lentokenttäkuljetuksia jne.

Halutessanne toimitamme asunnolle valmiiksi myös muita liikuntarajoitteisille tarkoitettuja apuvälineitä.

Muutamien tuotteiden vuokraushintoja; rollaattori 35,00 €/vko, pyörätuoli
45,00 €/vko, inva-mopo alkaen 110,00 €/vko + palvelumaksu 15,00 €/tuote.
Lisäksi on saatavana mm. wc-altaan koroke 15,00 €/vko, suihkupyörätuoli
25,00 eur/vko ja suihkutuoli 15,00 €/vko.

Talon helppokäyttöinen sisäänmenoluiska

Espanjan inva-asunto

Ramppi terassille

Inva asunnon varusteita

Siirtymälevy

Saatavissa lisävarusteita

Apuvälinevalineitä mm. wc istuimen korotusrengas, suihkutuoli sekä vuoteen nousutuki.

Esteettömään Espanjaan

Suihkutuoli saunaosastolle

Claros Penthouse asunnon lisäkuvia, varauskaltenterin, hinnaston, videoklipit  yms. löydät TÄSTÄ

Toinen liikuntarajoitteisille, pienemmän pyörätuolin sekä rollaattorin käyttäjille soveltuva loma-asuntomme on nimeltään Feria My Soul. Asunnon kotisivuille pääset TÄSTÄ.

Kirjoita tai soita ja kysy lisää asuntomme soveltuvuudesta ja tarjoamistamme palveluista.

Terveisin

Tiina Lähdevuori  ja Risto Inna

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Compare Listings